Hiuspohjan hoito – kauniin ja hyvinvoivan hiuksen perusta

Hyvinvoiva hius alkaa aina hiuspohjasta. Hiuspohja on elävää ihoa, joka tarvitsee aivan yhtä huolellista hoitoa kuin kasvojen iho. Kun hiuspohja voi hyvin, myös hiukset kasvavat vahvempina, elinvoimaisempina ja tasapainoisempina.

Hiuspohjan yleisimpiä haasteita ovat kuivuus, rasvoittuminen, kutina, hilse, herkkyys ja tukkeutuneet hiustupet. Usein nämä johtuvat liian pesevistä tuotteista, vääränlaisesta hoitorutiinista, stressistä tai ympäristön kuormituksesta. Oikeanlaisella hoidolla hiuspohjan tasapaino on kuitenkin mahdollista palauttaa.

Puhdistus – hellävaraisuus ennen kaikkea

Hiuspohjan hoito alkaa aina hellävaraisesta puhdistuksesta. Valitse shampoo, joka puhdistaa tehokkaasti mutta kunnioittaa hiuspohjan luonnollista suojakerrosta. Liian voimakkaasti pesevä shampoo voi kuivattaa ja ärsyttää hiuspohjaa. Puhdistavuuteen vaikuttavat käytettyjen pesevien ainesosien lisäksi tuotteen kokonaiskoostumus. Erityisesti kuivalle ja herkälle hiuspohjalle suosittelen hellävaraista, sulfaatitonta shampoota.

Tarvittaessa hiuspohjaa voidaan syväpuhdistaa säännöllisesti, mutta maltillisesti. 

Hoito ja ravitseminen

Hiuspohja hyötyy hoitavista ja rauhoittavista ainesosista, kuten kasviuutteista, kosteuttavista yhdisteistä ja ihoa tasapainottavista öljyistä. Seerumit, hoitonesteet ja hiuspohjanaamiot tukevat ihon uusiutumista, lievittävät epämukavuutta ja luovat ihanteelliset olosuhteet hiusten kasvulle.

Yksilöllinen tarve ratkaisee

Hiuspohjat on erilaisia – aivan kuten eri iholaadutkin. Siksi hoitotuotteet ja -rutiinit tulisi aina valita hiuspohjan todellisen tarpeen mukaan, ei vain hiustyypin perusteella. Tasapainoinen hiuspohja ei tunnu kiristävältä eikä rasvoitu liikaa, eikä siinä esiinny jatkuvaa kutinaa tai ärsytystä tai kuivuutta ja kutinaa.

Kun hiuspohja voi hyvin, sen kyllä huomaa – sekä tunteessa että hiusten kunnossa. Säännöllinen, oikein huomioitu hiuspohjan hoito on yksi tärkeimmistä investoinneista hiusten pitkäaikaiseen hyvinvointiin.

Lue lisää, miten Mia on ihastunut Vieso-sarjan tuotteisiin ja mitä Mia/Beauty Highlights kirjoittaa Vieso tuotteista ja hiuspohjan hyvinvoinnista.

Tutustu Lavanden hiuspohjan hoito-oppaaseen⁠

https://www.beauty-highlights.fi/2021/03/kuiva-ja-kutiseva-paanahka.html