Hiustenlähtö ja hiusten harventuminen

Hiustenlähtö kuuluu hiusten luonnolliseen kasvusykliin. Tiesithän, että hiuksia irtoaa päivittäin tavallisesti noin 100-150, mutta joskus hiuksia irtoaa myös tavallista enemmän tai hiukset saattavat alkaa ohentua vähitellen.

Hiustenlähtö voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista. Sen taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi perinnöllisyys, hormonaaliset muutokset, stressi, sairastelu, lääkitykset tai ravitsemukselliset puutokset. Varsinaisen hiustenlähdön syy on kuitenkin tärkeää tunnistaa.

Miksi hiuksia lähtee tavallista enemmän?

Hormonaaliset muutokset

Esimerkiksi ikääntyminen, vaihdevuodet, raskaus ja synnytyksen jälkeinen aika voivat vaikuttaa hiusten kasvusykliin. 

Perinnöllinen hiusten oheneminen

Miesten yleisin hiustenlähdön syy on perinnöllinen, androgeeninen hiustenlähtö. Siinä hiustupet ovat perinnöllisesti herkkiä dihydrotestosteronille (DHT), jolloin hiusten kasvuvaihe lyhenee ja hiukset muuttuvat vähitellen ohuemmiksi.

Naisten yleisin pitkäaikaisen hiusten harventumisen syy on myös perinnöllinen hiustenlähtö, joka yleistyy erityisesti iän myötä ja vaihdevuosien jälkeen. Hiukset ohenevat tavallisesti päälaen alueelta ja ohimolahdekkeiden alueelta.

Jos hiusten harventuminen jatkuu tai hiuksia irtoaa poikkeuksellisen runsaasti, on tärkeää selvittää mahdollinen taustasyy. Oikeanlainen hiustenhoito auttaa ylläpitämään hiusten ja hiuspohjan hyvää kuntoa, mutta ei yksin pysäytä perinnöllistä tai sairaudesta johtuvaa hiustenlähtöä. 

Stressi ja sairastelu

Voimakas stressi, kuumesairaus, lääkkeet tai muu elimistön kuormitus voi aiheuttaa tilapäistä hiustenlähtöä, joka ilmenee myös usein vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Ravitsemus ja terveydentila

Esimerkiksi raudanpuute, kilpirauhasen toimintahäiriöt ja tietyt lääkitykset voivat vaikuttaa hiusten kasvuun.

Hiustenlähtö vai hiusten katkeilu?

Hiustenlähtö ja hiusten katkeilu eivät ole sama asia. Hiustenlähdössä hius irtoaa hiuspohjasta. Katkeilussa hius puolestaan katkeaa pituudestaan esimerkiksi lämpökäsittelyn, kemiallisten käsittelyjen tai voimakkaan mekaanisen rasituksen seurauksena.Katkeilua voidaan vähentää hellävaraisella käsittelyllä ja hiusten rakennetta hoitavilla tuotteilla.

Miten hoitaa ohenevia hiuksia?

  1. Puhdista hiuspohja säännöllisesti. Valitse shampoo hiuspohjan tarpeiden mukaan. Tarvittaessa pese hiukset kahdesti pienellä shampoomäärällä ja suosi mietoja shampopita.
  2. Käytä hoitoainetta. Hyvin hoidettu hius on helpompi selvittää ja vähemmän altis katkeilulle.
  3. Vältä voimakasta käsittelyä. Selvitä hiukset hellävaraisesti ja vältä jatkuvasti kiristäviä kampauksia.
  4. Suojaa hiukset kuumuudelta. Käytä lämpösuojaa föönauksen ja muiden lämpökäsittelyjen yhteydessä.
  5. Huolehdi kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Monipuolinen ravitsemus, riittävä liikunta ja lepo sekä mahdollisten puutostilojen hoito tukevat hiusten normaalia kasvua.

Milloin hiustenlähdön syy kannattaa selvittää?

Jos hiuksia lähtee äkillisesti runsaasti, hiusten harventuminen jatkuu pitkään tai hiuspohjassa esiintyy kipua, tulehdusta tai läiskittäistä hiustenlähtöä, on hyvä hakeutua hiusammattilaisen tai terveydenhuollon arvioon.

Hiustenhoitotuotteet voivat parantaa hiusten kuntoa ja hoitaa hiuspohjaa, mutta ne eivät korvaa mahdollisen taustalla olevan sairauden tutkimista tai hoitoa.

💡 Tukkamaisterin vinkki

Ohenevien hiusten hoidossa kannattaa kiinnittää huomiota sekä hiuspohjan puhtauteen, hyvinvointiin sekä hiusten hellävaraiseen käsittelyyn. Pidä hyvää huolta hartioiden ja niskan alueen verenkierrosta. Myös kylmällä vedellä tehty hiusten pesun yhteydessä tapahtuva loppuhuuhtelu pää alaspäin saattaa auttaa kiihdyttämään verenkiertoa pään alueelle. Siitä saattaa olla apua hiuspohjan ja hiusten hoidossa. 

Erityisesti hennot, käsitellyt ja hauraat hiukset hyötyvät hoitorutiinista, joka ei latista hiuksia ja auttaa ehkäisemään turhaa katkeilua.

Hiusten harventumisen syy on kuitenkin tärkeää tunnistaa. Jos hiustenlähtö on voimakasta tai jatkuu pitkään, sen tausta kannattaa selvittää hiusalan ammattilaisella tai terveydenhuollossa.

Cypress – hiusten kasvua ja vahvuutta huomioiva hiustenhoitolinja

Vieso Cypress on hiustenhoitolinja, joka on suunniteltu erityisesti hiusten harventumisesta huolestuneille sekä hiuksille, jotka kaipaavat lisää vahvuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia.

Hiusten luonnollisen kasvun kannalta hiuspohjan hyvinvointi on tärkeää. Cypress-sarjan hoitoajattelussa korostuvat hiuspohjan säännöllinen puhdistus, kasvipohjaiset raaka-aineet ja hiusten hyväkuntoisuuden ylläpitäminen.

Miksi valita Cypress?

Cypress-sarjan koostumuksissa hyödynnetään kasvipohjaisia ainesosia, joita käytetään hiusten ja hiuspohjan hoidossa.

Sypressiöljy on sarjan tunnusomainen raaka-aine. Sypressi tunnetaan perinteisestä käytöstään hiuspohjan hoitotuotteissa, ja sen eteerinen öljy tuo koostumukseen raikkaan, metsäisen tuoksun.

Inkivääriöljy on kasvipohjainen ainesosa, joka yhdistetään usein hiuspohjan hoitoon ja virkistäviin hoitorutiineihin. Sen käyttöön liittyy myös kiinnostusta hiuspohjan verenkiertoon ja hiusten kasvuun, mutta näitä vaikutuksia ei ole osoitettu Cypress-tuotteiden osalta.

Salviaöljy täydentää sarjan kasvipohjaista koostumusta. Salviaa on perinteisesti hyödynnetty hiusten ja hiuspohjan hoidossa.

Rypäleensiemenöljy tunnetaan hiuksia pehmentävistä ja hoitavista ominaisuuksistaan. Hiusten joustavuus ja hyvä käsiteltävyys ovat erityisen tärkeitä silloin, kun hiukset ovat hennot ja katkeilevat helposti.

  • Kenelle Cypress sopii?
  • Hiusten harventumisesta huolestuneille
  • Hennoille ja vahvistusta kaipaaville hiuksille
  • Hiuspohjan säännölliseen hoitoon
  • Hiusten kasvatusvaiheessa hyväkuntoisten pituuksien ylläpitämiseen
  • Päivittäiseen tai säännölliseen hiustenhoitoon
  • Myös Curly Girl -menetelmää noudattaville

Cypress-linja osana hiustenhoitorutiinia

  • Cypress Shampoo puhdistaa hiukset ja hiuspohjan. Sen koostumuksessa yhdistyvät muun muassa sypressi-, inkivääri- ja salviaöljy sekä rypäleensiemenöljy.
  • Cypress Conditioner täydentää pesua hoitamalla hiuksia ja helpottamalla niiden käsittelyä.
  • Cypress-hiuspohja-ampullit ovat hiuspohjaan jätettävä hoitotuote, joka täydentää sarjan säännöllistä hoitorutiinia.

Tutustu Vieso Cypress -tuotesarjaan ja löydä omiin hiuksiisi sopiva hoitorutiini.